Ajankohtaista

Rakennushanke ja kumppanuusmallit Tanssin talon vuoden 2017 toiminnan ytimessä

– Tänä vuonna meidän toimintamme keskittyy kahteen isoon prosessiin: rakennushankkeeseen ja Tanssin talon vuosikellon ja kumppanuusmallien suunnitteluun, Tanssin talon toiminnanjohtaja Hanna-Mari Peltomäki sanoo.

Rakennusprojektin vetovastuussa on Kaapelitehdasta pyörittävä Kiinteistö Oy Kaapelitalo, joka toimii talon rakennuttajana.

– Meidän tehtävämme on varmistaa, että talosta tulee tanssin tekniset vaatimukset täyttävä, tanssin kenttää hyvin palveleva ja ennen kaikkea toimiva kokonaisuus, Peltomäki sanoo.

Hankesuunnitelman julkaisupäivä ilmoitetaan helmikuun alkupuolella, kun Tanssin talon ja Kiinteistö Oy Kaapelitalon hallitukset ovat kokoontuneet ja sopineet seuraavista askelista.

Rakennusprojektin rinnalla Tanssin talo kehittää tulevia yhteistyö- ja kumppanuusmalleja.

– Toivomme, että tanssin kenttä ja eri toimijat olisivat tässä asiassa aktiivisia. Nyt on se hetki, jolloin Tanssin talon tulevia toimintamalleja ja kumppanuuden vuosikelloa ideoidaan ja rakennetaan. Työtä vetää ohjelmasuunnittelijamme Kaari Martin, jolla on apunaan tanssin eri lajien ammattilaisista koottu joukko, Peltomäki sanoo.

Tammikuussa avatun haun deadline on ystävänpäivänä 14. helmikuuta, mutta areena ideoinnille, yhteydenotoille ja yhteistyön suunnittelulle on avoinna koko ajan.

­– Maaliskuussa aloitamme työpajat, joissa rakennamme talon vuokraus- ja yhteistuotantomalleja. Työryhmiin kutsutaan kumppanuushakuun osallistuneiden tahojen edustajia. Tänä vuonna teemme myös useita erilaisia pilotointeja, joiden kautta testaamme tulevia yhteistyömalleja, Peltomäki sanoo.

Yhtenä esimerkkinä yhteistyömallien testauksesta ovat Zodiak – Uuden tanssin keskuksen ja Tanssille ry:n kanssa toteutettavat Kohtaamisia, koulutusta ja konkretiaa -työpajaviikonloppu sekä kesäkuussa toteutettava työpajafestivaali.

 – Rakennamme taloa ja sen toimintoja yhdessä, ja siksi on hyvin tärkeää, että tanssin toimijat ja mahdolliset tulevat kumppanit ovat mukana suunnittelutyössä, Peltomäki painottaa.

Tilaa uutiskirje

Haluatko tietää Tanssin talon ajankohtaisimmat asiat? Tilaa uutiskirjeemme tästä.

Tilaamalla uutiskirjeen annan luvan merkitä tietoni Tanssin talo ry:n asiakasrekisteriin Tanssin talon tapahtumien tiedotusta ja markkinointia varten. Tietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille. Tanssin talon tietosuojalauseke.