Kiertoliike

Vuoden 2019 Kiertoliike-taiteilijat valittu!

Vuonna 2019 Kiertoliike järjestetään Kuopiossa 13.–14.6.2019 – samaan aikaan Kuopio tanssii ja soi - ja Paikallisliike-festivaalien kanssa. Vuosittainen tanssin ammattilaisfoorumi järjestetään jo viidettä kertaa, teemana on tällä kertaa Intohimo. Hakemuksia Kiertoliike-taiteilijaksi tuli avoimen haun kautta ennätykselliset 41 kappaletta.

Vuoden 2019 Kiertoliike-taitelijoiksi valittiin Matti Haaponiemi (Sisä-Suomen tanssin aluekeskus), Riina Hannuksela (Zodiak - Tanssin aluekeskus Helsinki), Mia Malviniemi (Pohjanmaan tanssin aluekeskus), Jaakko Nieminen (Keski-Suomen tanssin keskus), Suvi Nieminen (Läntinen tanssin aluekeskus) ja Milla Virtanen (Pohjoinen tanssin aluekeskus).

Valitut kuusi taiteilijaa työskentelevät ennen Kiertoliike-tapahtumaa viikon ajan yhdessä Kuopiossa ja toteuttavat osana tapahtumaa, perjantaina 14.6. kahden tunnin mittaisen tapahtuman Intohimo-teeman pohjalta.

Päätökset Kiertoliike-taiteilijoista tekivät Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen taiteellinen johtaja Jaakko Toivonen, Routa Companyn taiteellinen johtaja Saku Koistinen sekä Itä-Suomen Kiertoliike-taiteilija Kira Riikonen.

Taitelijoita pyydettiin hakemuksessa kertomaan, mitä he haluaisivat tuoda intohimo-keskusteluun oman taiteellisen työnsä kautta. Taiteilijoiden valinnassa kiinnitettiin huomioita persoonalliseen ja monimuotoiseen lähestymistapaan, ehdotusten ajankohtaisuuteen, taiteilijan ammattitaitoon ja ammatilliseen kokemukseen sekä ryhmädynamiikkaan.

Kuva: Kiertoliike 2018 @ Alli Mattila.

Tilaa uutiskirje

Haluatko tietää Tanssin talon ajankohtaisimmat asiat? Tilaa uutiskirjeemme tästä.

Tilaamalla uutiskirjeen annan luvan merkitä tietoni Tanssin talo ry:n asiakasrekisteriin Tanssin talon tapahtumien tiedotusta ja markkinointia varten. Tietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille. Tanssin talon tietosuojalauseke.