Kiertuetoiminta: Tanssi liikuttaa!

Katutanssityöpajoja Oulun teatterissa

Oulussa tehdään tiivistä yhteistyötä kaupunginteatterin, aluekeskuksen sekä muiden tanssin toimijoiden keskuudessa.

Urbaanin tanssin lähtökohdista ammentava KEKSI Kollektiivi, JoJo - Oulun Tanssin Keskus ja Oulun kaupunginteatteri järjestävät 21. - 22.3.2017 Katutanssinäyttämö-tapahtuman, joka on kaksipäiväinen, työpajoja ja tanssikatselmuksen sisältävä lasten ja nuorten katutanssitapahtuma.

– Meillä on intressi kehittää eri tanssilajien voimissa oloa. KEKSI on halunnut tehdä yhteistyötä JoJon ja kaupunginteatterin kanssa, ja teatterilla on myös intressissä saada nuoria taloon. Tämä on projekti, jossa kaikkien intressit kohtaavat, JoJon toiminnanjohtaja Helena Lindqvist sanoo.

– Samalla nuoret näkevät, että teatteri on muutakin kuin perinteistä teatteria. Teatterin perustehtävä on tuottaa teatteria, mutta tuoda esille myös muuta esittävää taidetta. Haluamme, että erityisesti tanssin eri muodot näkyisivät, Oulun kaupunginteatterin toimitusjohtaja Maija Palonheimo sanoo.

JoJo ja Oulun kaupunginteatteri ovat mukana myös Tanssi liikuttaa! -kiertuehankkeessa, jossa tanssia on tarkoitus tuoda voimakkaammin osaksi muun muassa teatterin ohjelmistoa.

Palonheimo näkee tanssin kiertuetoiminnan kehittämisen hyvänä asiana muun muassa siksi, ettei yksittäisellä teatterilla itsellään ole välttämättä substanssia tai resursseja tanssin tuottamiseen tai sen seuraamiseen, mitä tanssin kentällä tapahtuu ja millaisia tuotantoja siellä liikkuu.

– Paras tapa on saada valmiita tuotantoja, ja kun olemme Oulussa, jonne on pitkät matkat, olisi hyvä saada myös tukea siihen. Tämä on asia, jota valtion rahoitusuudistuksessa pitäisi miettiä, Palonheimo sanoo.

Nyt alkavalla Katutanssinäyttämö-tapahtumalla pyritään innostamaan uusia nuoria katutanssiharrastuksen pariin ja tarjoamaan tanssia jo harrastaville uusia ja mielenkiintoisia työkaluja omaan tanssiin ja tekemiseen.

Tapahtuma antaa mahdollisuuden päästä kokeilemaan katutanssia ilman aikaisempaa kokemusta. Ensimmäisenä päivänä vasta-alkajille on tarjolla peräti kaksi työpajaa; yksi alle 13-vuotiaille ja yksi yli 13-vuotiaille. Työpajat eivät edellytä aikaisempaa kokemusta ja ne ovat maksuttomia.

Keskiviikkona ohjelmassa on tanssikatselmus, jossa lapset ja nuoret pääsevät esiintymään Oulun kaupunginteatterin pienelle näyttämölle. Lavalla nähdään lyhyitä soolo-, duetto- ja ryhmäteoksia ja esiintyjät saavat palautetta ammattilaisraadilta.

Lisää tapahtumasta:

https://www.jojo.fi/teoskuvaus-katutanssinaeyttaemoe

 

JoJo – Oulun Tanssin Keskus on monilajinen, nykytanssiin painottuva ammattitanssin tuotantokeskus ja vierailuteatteri. Se tarjoaa ihmisten taiteen ja kulttuurin kokemisen tarpeista lähtevää laadukasta ja monipuolista tanssitaiteen ohjelmistoa. JoJo on yksi Pohjoisen tanssin aluekeskuksen neljästä jäsenorganisaatiosta ja osa aluekeskusten muodostamaan valtakunnallista tanssin aluekeskusverkostoa.

Oulun kaupunginteatteri on Pohjois-Suomen suurin ammattiteatteri. Taiteellisesti ja toiminnallisesti korkeatasoisen ammattiyhteisön tuottama monipuolinen ohjelmisto tarjoaa yleisölle tasokkaita ja kunnianhimoisia esityksiä. Teatterilla on kolme näyttämöä, 527-paikkainen suuri näyttämö, 132-216-paikkainen pieni näyttämö sekä 65 katsojaa vetävä Vinttikamari.

Tilaa uutiskirje

Haluatko tietää Tanssin talon ajankohtaisimmat asiat? Tilaa uutiskirjeemme tästä.

Tilaamalla uutiskirjeen annan luvan merkitä tietoni Tanssin talo ry:n asiakasrekisteriin Tanssin talon tapahtumien tiedotusta ja markkinointia varten. Tietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille. Tanssin talon tietosuojalauseke.