Milla Koistinen: Magenta Haze

Milla Koistisen uudessa teoksessa yleisö kutsutaan mukaan esitystilaan tarkkailemaan koreografiaa, joka syntyy esiintyjien ja suurten, painovoimaa uhmaavien tekstiiliobjektien välisestä leikistä.

Kuvataiteilija Sandra E. Blattererin luoma installaatiomainen maailma herää tilassa henkiin tanssijoiden ja yleisön myötä.

Magenta Haze jatkaa Koistisen tutkimusta yksilön ja ryhmän väliseen suhteeseen sekä kollektiivisen ilon ja ekstaasin teemoihin. Inspiroituneena ajatuksesta, että ekstaasi on tila, jossa pääsemme itsemme ulkopuolelle ja siirrymme "muualle", teos kutsuu tarkkailemaan hienovaraisia käännekohtia etäisyyden ja läheisyyden, yhteenkuuluvuuden ja vieraantumisen, haurauden ja vahvuuden välillä.

Teos on osa Tanssin talon SPARKS-hanketta. Suomen Kulttuurirahaston tukema hanke toteutetaan vuosina 2020-2023. Hankkeessa tuotetaan yhteensä kuusi kantaesitystä Tanssin talon Erkko-saliin ja Pannuhalliin.

Koreografi Milla Koistisen haastattelu

Synne Behrndt: Magenta Haze on ollut jo jonkin aikaa tekeillä, ja sitä edelsi soolo samojen teemojen ympärillä. Voisitko kertoa hieman siitä, mikä inspiroi teosta ja miten aloit kehittää sitä?

Milla Koistinen: Aloin työstää teosta vuoden 2020 alussa. Silloin minua kiehtoi euforian, ekstaasin ja kollektiivisen ilon teemat sekä kysymys siitä, ovatko ne vähenemässä yhteiskunnassamme. Kokoontumisten ollessa kiellettyjä syvennyin tutkimuksen ensimmäiseen osaan, sooloteokseen nimeltä Breathe, jonka ensi-ilta oli Tanz Im August -festivaalilla Berliinissä kesällä 2021. Olin utelias selvittämään, mitä kokoontuminen ja kollektiivinen ilo pitävät
sisällään ja merkitsevät sillä hetkellä, tai mitä ne olivat merkinneet aiemmin. Päädyin johonkin sisäisempään ja pelkistetympään, mutta kuitenkin samaan aikaan samassa paikassa koettavaan – johonkin, joka toivottavasti herättäisi muistoja ja tuntemuksia kollektiivisesta ilosta. Minimalismi ja pyrkimys johonkin yksityisempään, sisäiseen mutta jaettuun, on yleensäkin ominaista työlleni.

SB: Breathe oli ulkoilmateos, joka toteutettiin jalkapallokentällä Berliinissä. Kokijan vuorovaikutus kahden "ilmapallon" kanssa muokkasi koreografiaa ja teosta. Oliko tämä uusi haaste sinulle?

MK: Breathe oli ensimmäinen yhteistyöni Sandra E. Blattererin kanssa. Hän loi massiivisia, ilmatäytteisiä kankaita, joiden kanssa liikuin jalkapallokentällä. Kesti jonkin aikaa ymmärtää, miten olla vuorovaikutuksessa esineiden kanssa; mitä ne ovat ja miten olla suhteessa niihin. Oli loistava idea Sandralta ottaa ne mukaan. Kankaista ei tullut vain maisemaa tai lavasteita, vaan tasavertaisia kumppaneita, joiden kanssa toimia. Ne olivat myös välineitä, joiden avulla katsojille voitiin välittää fyysisen etäisyyden ja läheisyyden tunnetta.

SB: Myös säästä tuli tärkeä tekijä koreografian muotoutumisessa. Oli mielenkiintoista nähdä, miten paljon ulkoilmaolosuhteet vaikuttivat teokseen. Halusit siis jatkaa kankaiden ja yleisön läheisyyden tutkimista Magenta Haze -teoksessa, jossa päätit muuntaa soolon ryhmäteokseksi?

MK: Meille oli selvää, että haluaisimme jatkaa samanlaista työtapaa Magenta Hazessa, vaikka tiesimme, että kankaat käyttäytyisivät sisätiloissa täysin eri tavalla. Magenta Hazessa meidän on luotava enemmän liikettä ja tarvitsemme suuremman joukon tanssijoita, koska meillä ei ole ulkoilmaolosuhteita apuna. Tanssijat leikkivät kankailla, manipuloivat niitä ja saavat ne liikkumaan suuressa tilassa, jossa ei ole yleisölle erillistä katsomoa. Sisätiloissa meillä on läheisempi suhde yleisöön, vaikka tila on suuri.
Soolo- ja ryhmäteoksessa on yhtäläisyyksiä, mutta ne ovat kuitenkin kaksi erillistä teosta, jotka tarkastelevat teemoja eri näkökulmista. Ryhmä ja yksilö ovat molemmissa läsnä, samoin kuin ryhmän poissaolo, mutta Magenta Haze -teoksessa päästämme nyt irti, antaudumme väenpaljoudelle ja etsimme yhdessä tanssimisen iloa. Melankolian, haavoittuvuuden ja haurauden tunne sekä tarkkailijana oleminen väkijoukossa eivät ole kadonneet, vaikka tällä kertaa olemmekin yhdessä samassa tilassa.

SB: Äänisuunnittelulla on tärkeä rooli teoksen rakenteen ja dramaturgian muotoutumisessa. Miten kuvailisit säveltäjien kanssa käytyä ajatustenvaihtoa tai keskusteluja?

MK: Kävimme säveltäjien Paul Valikosken ja Grégoire Simonin kanssa pitkiä keskusteluja tonaalisuuden sävyistä, kuinka rakentaa jännitettä ja avata tilaa äänen avulla. Kysyimme jatkuvasti itseltämme, milloin musiikki muuttuu liian raskaaksi ja tummaksi ja milloin se puolestaan on liian kevyttä ja valoisaa, ja millaisia assosiaatioita nämä vivahteet herättävät.
Äänen sijoittelu tilaan on suunniteltu niin, että se ikään kuin syleilee katsojia ja mahdollisesti myös rohkaisee heitä liikkumaan, koska ääni kulkee tilassa koko ajan.

SB: Onko rakenne jätetty tarkoituksella niin avoimeksi, jotta esiintyjät voivat improvisoida tai reagoida siihen, mitä tilassa tapahtuu, ja koskeeko sama myös yleisöä?

MK: Tanssijat vuorottelevat kuuden tai kahdeksan hengen ryhmissä, joten jokainen esitys on ainutlaatuinen ja erilainen. Tämä jättää avoimuutta koreografian partituuriin, vaikka rakenne pysyykin samana. Esiintyjät reagoivat toisiinsa sekä kankaisiin, jotka eivät koskaan tee samaa liikettä kahta kertaa. Haluaisin ajatella, että Magenta Haze on kutsu yleisölle liittyä teokseen mukaan katsomaan, liikkumaan ja olemaan osa esitystä, ottamaan tilan haltuun yhdessä meidän ja kankaiden kanssa. Teos on valmis vasta, kun yleisö jakaa tilan kanssamme. Odotamme innolla, miten katsojien läsnäolo vaikuttaa teokseen ja tunteeseen väkijoukosta.

SB: Tämä kuulostaa kutsulta yleisölle osallistua teokseen - tai tehdä sitä, mikä tuntuu heistä hyvältä. Onko yleisön siis esiintyjien tavoin tehtävä aktiivisia päätöksiä siitä, miten he
haluavat kokea teoksen?

MK: Kyllä, yleisö voi tehdä omat päätöksensä, ja yritämme helpottaa valintoja lempeällä tavalla. Itse katsojana olen aika ujo ja haluan säilyttää oman tilani. Yritin pitää sen mielessäni ja luoda ympäristön, jossa ihmisistä ei tunnu siltä, että heidän on pakko toimia tietyllä tavalla, tai että heiltä odotetaan jotain. Jos he kuitenkin tuntevat olonsa turvalliseksi seuraamaan esiintyjien johdattelua, he ovat tervetulleita tekemään niin. Olen utelias, miten yleisö joukkona toimii ja kuinka he saattavat alkaa seurata toisiaan, kuten Breathe-teoksessa melkeinpä yllättäen tapahtui.

Paul Valikoski opiskeli viulunsoittoa Glenn Gould Conservatory of Musicissa Torontossa. Vuodesta 2006 lähtien hän on asunut ja työskennellyt Berliinissä instrumentalistina ja säveltäjänä. Valikoski on kiinnostunut yhteistyöhankkeista ja soittaa Solistenensemble Kaleidoskopin jäsenenä ja Ensemble Resonanzin vieraana Hampurissa. Hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa Susanne Kennedyn, Martin Ederin, Sasha Waltz & Guestsin, FC Bergmanin, Sabrina Hölzerin, Mouse on Marsin ja Georg Nussbaumerin kanssa. Vuodesta 2017 lähtien hän on työskennellyt tiiviisti yhdessä Milla Koistisen kanssa äänisuunnittelijana.

Grégoire Simon asuu ja työskentelee Berliinissä ja Pariisissa. Hän opiskeli klassista viulua ja alttoviulua Pariisin kansallisessa konservatoriossa (CNSMSP) ja Berliinin taideyliopistossa (UdK). Musiikin tulkitsijan rooliensa lisäksi hän on tuottanut yhdessä Alexandre Bouvierin kanssa Yes Soeur! -nimellä elektronisen musiikin sävellyksiä näyttämötuotantoihin ja erityisesti nykytanssiteoksiin Lyonin oopperalle, Marseillen baletille ja Tanzhaus NRW:n -tuotantoihin muun muassa: Shonenin, Alessandro Sciarronin, Cie2minimumin ja-, CieBurnOutin / Jann Gallois’n kanssa.

Sandra E. Blatterer asuu Berliinissä ja työskentelee ympäri Eurooppaa. Taiteellisessa työssään hän yhdistelee erilaisia menetelmiä piirrosluonnoksista 3D-video-projisointeihin, installaatioihin ja ennen kaikkea esityskonteksteihin. Hänen monitasoiset teoksensa saavat inspiraatiota eri mediatutkimuksen aloista, tutkimuksesta, musiikista, valokuvauksesta, graafisesta suunnittelusta ja sisustusarkkitehtuurista ja pyrkivät laajentamaan esittävän taiteen parametreja.

Synne Behrndt on dramaturgi, tutkija ja tällä hetkellä esittävän taiteen apulaisprofessori Tukholman taideyliopistossa. Hän on kirjoittanut teoksen ”Dramaturgy and Performance” (2008/2016) ja on yksi Palgraven New Dramaturgies - kirjasarjan päätoimittajista. Hän on työskennellyt ohjaajien ja ryhmien kanssa Tanskassa ja Britanniassa.

Fanny Didelot aloitti tanssin Rennesin konservatoriossa musiikin opiskelun ohessa. Vuonna 2011, suoritettuaan tanssitutkinnon, hän muutti Lilleen jatkamaan opintojaan CCN Carolyn Carlsonin koulussa kahden vuoden ajan. Tuona aikana hän osallistui ryhmän tunneille ja työskenteli sellaisten koreografien kuten Bertrand d’Atin ja Nina Diplan kanssa. Vuodesta 2013 eteenpäin hän opiskeli Salzburg Experimental Academy of Dancen (SEAD) perustutkinto-ohjelmassa. Tällä hetkellä hän työskentelee Christian Rizzon ja Eric Minh Cuong Castaingin kanssa.

Elise Ludinard on kotoisin Brysselistä ja valmistui vuonna 2018 Salzburg Experimental Academy of Dancesta (SEAD). Sen jälkeen Ludinard liittyi koulun Bodhi Project -ryhmään ja työskenteli muun muassa Lisi Estarasin, Jose Agudon, Francesco Scavettan sekä Guy Naderin ja Maria Camposin kanssa. Tällä hetkellä hän tanssii Himherandit Companyn, Marinette Dozevillen ja Milla Koistisen kanssa ja tekee yhteistyötä taiteilija Rudyard Schmidtin kanssa. Hän esiintyy ja vetää työpajoja säännöllisesti myös HOEK Collectiven kanssa.

Jin Lee syntyi Etelä-Koreassa ja työskentelee tanssijana ja koreografina. Hän on suorittanut tanssialan tutkinnon Salzburg Experimental Academy of Dancessa (SEAD) ja tanssin kandidaatin tutkinnon Dongduck Women’s Universityssä. Hän on työskennellyt muun muassa Julyen Hamiltonin, Ceren Oranin, Eulalia Ayguade Farron, Jasmine Ellisin, Georges Maikelin, Ingri Fiksdalin, Heidi Weissin ja Rotem Weissmannin kanssa.

Angelo Petracca on italialainen Berliinissä asuva tanssija-koreografi. Hän on esiintynyt Dino Vergan, Antonello Tudiscon, Fabrizio Favalen, Matan Zamirin, Leonard Engelsin, Milla Koistisen, Arno Schuitemakerin, Ben J. Riepen ja Przemek Kaminskin teoksissa. Petracca voitti DNAppuntiCoreografici-koreografiakilpailun, ja hänet valittiin esiintymään Vetrina AnticorpiXL- ja NAOcrea -tapahtumiin. Hän on ohjannut esiintymiseen tähtäävän projektin Tanzfabrikilla ja opettaa säännöllisesti kursseja Marameossa ja Tanzfabrikissa. Vuonna 2022 hän sai apurahan DaKu Fonds for Research -tutkimusrahastosta.

Nitsan Margaliot on israelilainen Berliinissä asuva koreografi, tanssija ja kuraattori, joka on kiinnostunut queer-arkistoista, fabulaatiosta ja oudoista kohtaamisista. Hän on tanssinut Batsheva Ensemblessa ja Vertigo Dance Companyssa. Hän on työskennellyt muun muassa seuraavien koreografien kanssa: Laurent Chétouane, Maud Le Pladec, Kat Válastur, Aoife McAtamney, Moritz Majce ja Anne Collod. Margaliotilla on maisterintutkinto. The University of the Artsista Philadelphiassa. Hänen teoksiaan on esitetty festivaaleilla ja tapahtumapaikoissa näyttämöillä Saksassa, Ruotsissa, Unkarissa, Israelissa ja Yhdysvalloissa.

Simon Chatelain on ranskalainen esiintyjä, joka asuu Berliinissä. Hän on valmistunut tanssijaksi Salzburg Experimental Academy of Dancesta (SEAD) vuonna 2022. Ennen tanssijan uraa Chatelain opiskeli sirkusta ja teatteria kuusi vuotta alan oppilaitoksessa Ranskassa.

Raul Aranha on syntynyt Intiassa ja asuu nyt Euroopassa. Hän aloitti tanssin breakdancella ja opiskeli nykytanssia kahden vuoden ajan Bangaloressa Intiassa ennen siirtymistään Salzburg Experimental Academy of Dancen (SEAD) -akatemiaan, josta hän valmistui ammattitanssijaksi vuonna 2022. Hän on kiinnostunut erilaisten asioiden mekaniikasta ihmiskehosta musiikkiin ja ruoanlaittoon.

Jana Lüthje on kuraattori Berliinin Humboldt Forumissa toteutettavassa tanssiprojektissa "Moving the Forum – our bodies – our positions – our dance", joka yhdistää fyysistä tutkimusta, kriittistä keskustelua ja esitystoimintaa. Hän työskentelee Euroopan kulttuuripääkaupunki 2024:n dramaturgina ja Thalia Theaterin taiteellisena tuottajana, on ollut Tanzbüro Berliinin toinen johtaja ja johtanut Performing Arts Programm Berlinin tiedotuskeskusta. Vuodesta 2006 lähtien hän on työskennellyt nykytanssin ja -teatterin tuotantojohtamisen, jakelun ja suhdetoiminnan parissa taiteilijoiden ja instituutioiden kanssa esimerkiksi- Tanzfabrik Berlinin ja /EU:n -projekti apap – advancing performing arts project - projektissa, Milla Koistisen, WILHELM GROENERin ja Paula Rosolenin / Haptic Hiden kanssa sekä vapaan kentän esittävän taiteen foorumin Berlin Diagonalen kanssa. Lisäksi hän on kehittänyt esittävän taiteen ryhmän Antje Pfundtner in Gesellschaftin jakelua ja ryhmän toimintaa.

Birke van Maartens opiskeli klassista musiikkia ja sen jälkeen taidetta ja muotoilua ABKM-taideakatemiassa Maastrichtissa ja Alankomaiden valtionyliopistossa Hogeschool ZUYD:ssä. Sen jälkeen hän kävi Danceworks Academy for Contemporary Dance-koulun Berliinissä, minkä jälkeen hän jatkoi tanssin ja koreografian opintojaan Salzburg Experimental Academy of Dancessa (SEAD). Berliinissä hän on osa CORPOREAL FLUMMOX -tanssikollektiivia ja työskentelee koreografina ja monialaisena taiteilijana. Vuodesta 2022 lähtien hän on toiminut myös kulttuuripäällikkönä ja tuotantopäällikkönä SQFARM-koreografiakeskuksessa ja tehnyt yhteistyötä Fallbach Art Research Movementin, SEAD Salzburgin sekä esittävän taiteen alalla toimivien vapaan kentän taiteilijoiden parissa.