Tanssin talo 2022 14.07.2020

Tanssin talo ry:n operatiiviseksi nimeksi palautuu Tanssin talo

Tanssin talo ry:n ylimääräinen kokous päätti operatiivisen nimen palauttamisesta Tanssin taloksi.

Operatiivisen nimen palauttamisesta päätettiin 8.7.2020 pidetyssä yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa. Yhdistyksen jäsenistä 37 % pyysi ylimääräisen kokouksen järjestämistä hallitukselta kirjallisesti 8.6.2020: 

Me allekirjoittaneet Tanssin talo ry:n jäsenet emme hyväksy päätöstä muuttaa Tanssin talon nimi Formiksi. Vaadimme yhdistyksen ylimääräisen kokouksen järjestämistä: keskustelua Tanssin talon brändistä ja strategiasta sekä äänestystä Tanssin talon nimen palauttamisesta.

Tanssin talo on Suomessa ensimmäinen tanssille rakennettu tila, jonka nimen ja brändin tulee heijastaa talon toiminta-ajatusta ja sisältöjä: Tanssin talon tulee erottua monimuotoisten ja alati kehittyvien sisältöjensä kautta sekä olla avoin suhteessa yhteiskuntaan, yleisöihin ja monimuotoiseen taiteen kenttään. Talon tulee arvostaa, kunnioittaa ja nostaa esiin tanssia, ei piilottaa sitä.

Ylimääräisessä kokouksessa tehtiin päätösehdotus, jonka mukaan yhdistyksen operatiivinen nimi olisi Tanssin talo. Päätösehdotus hyväksyttiin, eikä kokouksessa tehty vastaehdotusta. 

Yhdistyksen 26.5.2020 julkaistusta operatiivisesta nimestä Form luovutaan ja yhdistys käyttää jatkossa nimeä Tanssin talo.

Tiedustelut

Henry Ahlavuo,
Marketing Manager
puh: +358 40 1909 325
e-mail: henry.ahlavuo@tanssintalo.fi 

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen annat luvan merkitä tietosi Tanssin talon markkinointirekisteriin.
Tietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille. Tanssin talon tietosuojalauseke.