Tietoa tanssista

Haastattelussa Teemu Kyytinen: Nykytanssija laskettelee uuden yleisön eteen

Teemu Kyytinen oli Suomen maajoukkueen freestylelaskija, kun hän yhtenä harjoittelumuotona osallistui tanssitunnille. Kyytinen ymmärsi, että tanssista löytynyt liikkumisen monipuolisuus oli jotain, mitä hän oli aiemmin etsinyt urheilusta.

Kyytinen aloitti tanssimisen 20-vuotiaana Jyväskylässä. Pian tie johti Teatterikorkeakouluun, jossa hän opiskeli tanssijan koulutusohjelmassa.Vuodesta 1996 lähtien hän on tanssinut freelancerina eri koreografien kokoonpanoissa.

Merkittävä teos Kyytiselle on ollut esimerkiksi Jyrki Karttusen Digital Duende, jossa hän tanssi viiden vuoden ajan, kiertäen ryhmän kanssa Euroopan lisäksi muun muassa Australiassa ja Etelä-Afrikassa. Kyytinen osallistui myös Reija Wäreen Of(f) Course -teokseen, jossa oli edustettuna seitsemän eri tanssilajin tanssijoita.

— Se oli avaavaa, miten paljon samanlaisia keloja ihmisillä oli, Kyytinen kommentoi kokemusta.

Vuodesta 2003 lähtien Kyytinen on tehnyt myös omia koreografioita erilaisille kokoonpanoille. Tällä hetkellä työn alla on nykytanssiteos Behaviorial Studies kolmelle tanssijalle. Tanssijan ja koreografin töiden lisäksi Kyytinen tekee tanssielokuvia sekä muun muassa live-esitystaltiointeja.

Nykytanssi on Suomessa Kyytisen mukaan jo varsin hyvin etabloitunut tanssimuoto. Hän kertoo, että nykytanssin kentälle on alkanut muodostua rakenteita, muun muassa tuotantotaloja, jotka mahdollistavat entistä laajemman yleisön löytämistä. Yleisön vakiinnuttamiseksi onkin lajin parissa tehty töitä jo vuosia.

— Nykytanssi on monimuotoista, on monia tapoja lähestyä sitä — mikä on rikkaus, sanoo Kyytinen.

— Suomalainen nykytanssi on myös kansainvälistä.

Mitä nykytanssi voi enää saavuttaa Tanssin talon avulla?

— Tanssin talo on helppo ihmisten löytää ja helppo tulla, Kyytinen sanoo.

Tanssin talo antaa mahdollisuuden laajentaa nykytanssin katsojakuntaa entisestään. Eri lajien törmäyttäminen, erilaisista kulmista tulevat ihmiset — kaikki nämä rikastuttavat tanssia sisällöllisesti, Kyytinen pohtii.

— Kun ihmiset kohtaavat, se synnyttää yhteistyötä. Taiteiden välisyys on jo ollut olemassa nykytanssissa, sen on luontevaa jatkua Tanssin talossa.

Tanssin talo on Kyytisen mukaan ”etabloituneempi foorumi.” Hän näkee, että kiertuemahdollisuudet paranevat entisestään Tanssin talon avulla, myös kotimaassa.

— Tanssin talolla on tarpeeksi vipuvartta neuvotella esimerkiksi kaupunginteattereiden kanssa, hän sanoo.

Tanssin talo on uusi väylä, jota kautta löytää yleisöä, myös ensikertalaisia tanssin katsojia.

Kyytinen näkee Tanssin talon mahdollistajana.

— On tärkeä muistaa, että Tanssin talo tulee toimimaan olemassa olevien toimijoiden rinnalla, niitä täydentäen. Tanssin talon valmistuttua rikasta ja merkittävää tanssitaidetta tulee yhä tapahtumaan monilla muillakin tanssin foorumeilla mittakaavaan katsomatta. Tanssin talo tekee jo nyt paljon yhteistyötä eri toimijoiden kanssa.

Tanssin talon lähettiläänä Kyytisen tehtävänä on hänen sanojensa mukaan toimia viestinviejänä kentältä. Hän ottaa vastaan nykytanssin tekijöiden ideoita, kritiikkiä, ajatuksia ja yhteistyöehdotuksia. Tanssin talo on ”konkreettinen paikka, joka voi niitata tanssin yhteiskunnallista asemaa”, Kyytinen ideoi.

— Talo on avoin monenlaiselle tanssille ja erilaisille kulttuureille.

 

Teksti ja kuva: Paula Partanen

Tilaa uutiskirje

Haluatko tietää Tanssin talon ajankohtaisimmat asiat? Tilaa uutiskirjeemme tästä.

Tilaamalla uutiskirjeen annan luvan merkitä tietoni Tanssin talo ry:n asiakasrekisteriin Tanssin talon tapahtumien tiedotusta ja markkinointia varten. Tietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille. Tanssin talon tietosuojalauseke.