Laura Jantunen uuden tanssin aallonharjalla

Monialainen taiteilija ja uuden tanssin edustaja Laura Jantunen toivoo Tanssin talosta keskustelukumppania ja haastaa miettimään, mitä talo voisi tuoda kokeellisemmalle tanssille ja nuorille tanssitaiteilijoille.

Tanssitaiteilija, koreografi, videosuunnittelija, pukusuunnittelija. Siinä vain muutama maininta niistä asioista, joilla taiteilija Laura Jantusen työtä voi määritellä. Lisäksi uuden tanssin edustajaksi itsensä laskeva Jantunen tekee muun muassa musiikkivideoita ja valokuvausta. Hän kuuluu italialaiseen Pop X -musiikki- ja performanssiryhmään sekä osallistuu aktiivisesti urbaanin kulttuuri-, taide- ja tapahtumayhteisön UrbanApa:n toimintaan.

Laura Jantusen tie tanssin maailmaan alkoi kuusivuotiaana balettiopinnoista. Sibelius-
lukiossa mukaan tuli nykytanssi, ja pian tanssiopinnot jatkuivat Pohjois-Karjalan ammattiopistossa tanssijan linjalla. Outokummun opintojensa aikana Jantunen oli vaihto-oppilaana School for New Dance Developementissa Amsterdamissa. Taiteilijana Jantunen työskentelee monialaisesti, ja tanssista puhuttaessa hän kokee läheisimmin edustavansa uutta tanssia.

Jantunen on toiminut myös yhtenä Tanssin talon lähettiläistä. Hän toivoisi, että talon päätöksenteko, kuratointi ja esitysten valinta olisivat mahdollisimman läpinäkyviä.

Lisäksi Jantunen kaipaa tanssin kentälle matalamman kynnyksen esityspaikkoja, joissa ei ole kovia vaateita suurista yleisömääristä.

– Isoja näyttämöitä on, mutta pieniä ei ole tarpeeksi. Joskus on vain kaksikymmentä katsojaa ja sen verran teos vetää, Jantunen pohtii tilojen tarvetta erityisesti uuden tanssin näkökulmasta.

Esimerkiksi vastavalmistuneille tanssijoille pienempi näyttämö olisi Jantusen mukaan oiva alusta aloittaa omien teosten esittäminen. Tällä hetkellä nuoren tanssijan ura saattaa loppua ennen alkuaan suurten yleisömäärien vaatimusten paineessa ja tuotantopaikkojen vähyyden takia.

Tanssin talo voisi sisältää erilaisia esiintymispaikkoja ja treenitiloja, sillä näitä tanssin kenttä Jantusen mukaan tarvitsee kipeimmin.

– Aion pitää meteliä oman yhteisöni puolesta, Jantunen kuvailee omaa rooliaan Tanssin talon
lähettiläänä.

Tällä hetkellä uuden tanssin freelancer-yhteisö suhtautuu Jantusen mukaan Tanssin taloon skeptisesti, sillä Jantusen mukaan piireissä pelätään, että talo ei ole sitä, mitä kentällä aidosti tarvitaan.

– Haluaisin edustaa taiteen uusia muotoja, Jantunen sanoo.

Tanssitaiteessa yhdistyy Jantusen mukaan jo valmiiksi kaikkia eri taiteenmuotoja, eikä näiden yhdistäminen ole hänen mielestään mikään uusi ajatus.

– Yksi talo, johon me voidaan tulla tekemään töitä ja tauolla voidaan törmätä ja purkaa mielipahaa, Jantunen pohtii avoimen yhteisöllisyyden mahdollisuuksista eri taidemuotojen kesken.

Esimerkiksi kuvataiteilijoilla ei Jantusen mukaan ole tällä hetkellä helppoa kanavaa esittää töitään tanssin kontekstissa. Tanssin talo voisi avoimemmalla ja genrerajattomalla kuratoinnilla tukea taidemuotojen yhdistäytymistä, Jantunen ideoi.

Hänen mielestään instituutioiden täytyy olla avomielisiä, jotta uudet kollaboraatiot pääsisivät näkyviin.

– Esimerkiksi Tanssin talon sisälle mahdollisesti tuleva galleria saattaa edelleen asettaa kuvataiteen galleriaan ja tanssitaiteen teatteriin erotellen ne vanhoihin, tuttuihin lokeroihin, kun näkemykseni mukaan nämä ovat ne tilojen väliset raja-aidat, jotka voisi tuhota.

Vielä yksi rooli Tanssin talolla voisi Jantusen mielestä olla. Tällä hetkellä taiteeseen liittyvä julkinen
polemiikki käydään usein taidekoulujen johdolla.

– Haluan, että taidepoliittinen keskustelu käydään koulutusinstituutioiden ohi, hän sanoo.

– Toivon, että Tanssin talosta tulee keskustelukumppani.

Teksti ja kuva: Paula Partanen

Tilaa uutiskirje

Haluatko tietää Tanssin talon ajankohtaisimmat asiat? Tilaa uutiskirjeemme tästä.

Tilaamalla uutiskirjeen annan luvan merkitä tietoni Tanssin talo ry:n asiakasrekisteriin Tanssin talon tapahtumien tiedotusta ja markkinointia varten. Tietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille. Tanssin talon tietosuojalauseke.